Ihmiset toistanne, maatanne rakastakaa!
Kalevan kansan Luvattu maa,
isänmaa ja äidinkieli,
sitä kunnioittakoon ihmismieli.
Jumalainen, eläväinen,
hengen heimo tietäväinen.
Kalevan kansa kasvaa tietoon
kasvaa taitoon luonnon kieleen.
Niin minä maan emonen
isäni tahdon ja ilon ilmoille laulan,
hymisen hyvän hymnin.
Kasvini kauniit, vehreät runsaat,
järvien päilyvät siniset pinnat,
rantojen kortteet ja kaislojen kahinat,
korpimäntyjen jylhät kunnaat,
tuulten suhinat, metsien kätköt,
tuuheat kuuset, karhujen pesät
ja valoisat kesät vailla vertaa.
Soiden silmät ja karpalomättäät,
viisaat vanhat ja ikiaikaiset.
Siemen mullassa muhimassa,
tietää miten elämä kasvaa ja kantaa,
kukkasen itsestään kasvattaa,
kiertää, kiertää elämänpyörää
kiertää kehrää elämän lankaa.
Sinä lapseni, kuuletko lauluni,
tunnetko kansani tunnot syvät?
Kuljethan teilläni tovin ja toisen.
Elämän lapsia olemme kaikki,
haemme suuntaa ja voimaa.
Liekki palaa sisällämme,
väkevä elämä roihuaa.
Ihmiset toistanne rakastakaa,
kuin minä teitä kansaani rakastan
ja oman maan teille lahjoitan.
Yhtenä kansana kuljemme
vaikeudet voitamme
sielumme kirkastamme.
Luojalle kiitoksen laulamme
ylistyksen Ylimmälle.
Ihmiset toistanne, maatanne rakastakaa!