Matka jatkuu – eheytyminen elämänmittaisena prosessina
Eheytymisen prosessi ei ole koskaan valmis. Se jatkuu läpi elämän – joskus kivuliaasti, mutta myös ilon ja ymmärryksen kautta. Tärkeintä on pysyä matkalla, avoimena ja tietoisena. Kokonainen ihminen ei ole täydellinen, vaan eheä omassa epätäydellisyydessään
Mitähän se minun kokonaisuuteni – kokoNaisuutenikin, on ja merkitsee? Mielenkiintoinen ajatus. Naisena tässä elämässä, kokoNaisena. Hmm … koko on M, siis ei iso eikä pieni vaan keskikokoinen. Jalka on 37-38 numeron kenkään mahtuva, siis ei iso eikä pieni. Kansakoulussa olin M oppilas, siis keskitien kulkija, vasta ammattiopinnoissa olen loistanut vähän kirkkaammin ja saanut lähes erinomaisia arvosanoja. Onko se tehnyt minusta paremman ihmisen? Ei kai, mutta aiheuttaa se mielihyvää, että olen lopultakin onnistunut hyvin sellaisessa, mikä merkitsee itselleni tässä maailmassa jotain ja enemmän.
Työelämässä olen onnistunut ihan hyvin. Aikaisempi työurani oli jonkinlainen kehityskaari, ainakin taloudellisesti ja vastuullisesti, myös sen mukaan, mitä pidin työstäni: toimistotöistä muutaman miehen työllistävän yrityksen toimitusjohtajaksi 16 vuodessa. Taloudellisesti varsinainen liike-elämässä tapahtuva työ antoi hyvin, mutta sielullisesti kovin vähän. Kun oivalsin, miten vähän sain sielullisesti silloisesta työstäni, käänsin suuntaa uudelle uralle. Tämä uusi uranikin on ollut kehityskaari, mutta eri mittapuulla.
Nykyinen työni on sielullisesti ravitsevaa ja antoisaa, taloudellisesti – no kaikkihan tietävät tämän alan – kultakaivosta hyvinvoinnin parissa työskentelevän työstä ei yleensä tule, vallankin jos toimii kuin minä: suosittelen asiakkaille ja mahdollisille sellaisille kaikkia muita hoitajia ja kurssittajia ilomielin.
Jouduin määrittämään tämänhetkisen tilanteeni jokunen vuosi sitten ja oli tervehdyttävää kaiken taloudellisen haasteellisuuden keskellä muistaa, että olen itse valinnut tämän – auttaa ihmisiä heidän itsensä etsinnöissään ja kivuissaan, kuunnella ja kuulla, innostaa ja kannustaa …. Kaikkea tätä teen myös itselleni kaiken aikaa.
On eheyttävää muistaa, että minun ei tarvitse olla valmis, vaan matkalla oleminen riittää ja olen aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan tekemässä oikeita asioita; saan olla keskeneräinen, että olen tarpeeksi juuri näin.
Kokonaisuuteeni kuuluu erilaiset asiat elämässä, niin haasteet kuin helppoudet, monenlaiset tunnetilat; joskus sekin, etten tiedä mistä on kysymys – haasteesta vai helppoudesta, surusta, suuttumuksesta vai ilosta, jne. Kysymyksiini löytyy aina vastaus, kun hiukan aikaa kuluu ja ymmärryksen tavoittelua harjoitan. Joskus asiat vain loksahtelevat kohdalleen ja ymmärryksen palaset sitä mukaa.
Jo pitemmän aikaa teemani on ollut eheyttäminen, syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen omassa itsessäni, tunnetiloissani, valinnoissani ja käyttäytymisessäni. On ollut raskasta ja uuvuttavaa työtä, mutta niin kovin palkitsevaa. Opin integroimaan oivallukset ja ymmärryksen jokaiseen päivään, niin että osaan tietoisesti valita toisin eri tilanteissa ja kestän tunnetilat, joita puskee päälle, hukkumatta niihin tai antamatta kaikkien tunnetilojen ohjata käyttäytymistäni tai reaktioitani. Joskus kyllä tahtoisin vain antaa mennä ja hukkua johonkin tunteeseen, mutta hetken päästä ymmärrän, että olen jo eri tiellä, nyt on aika olla oikeasti aikuinen, itseäni ja muita kunnioittava ja rakastava nainen, aito, tunteensa – rakkaudesta ja leikkisyydestä suruun ja suuttumukseen – kokeva ja elävä ihminen – Ihminen isolla I:llä.
Nykyisin uskon, että on vahvuutta itkeä tai antaa tunteiden näkyä ulospäin, kunhan ei eksy niihin liikaa ja muistaa, että kukaan toinen kuin minä itse ei ole vastuussa minun tunteistani. Tunteet ovat tunteita ja niitä on vaikea hallita tai ei edes tarvitse, mutta sitä tarvitsee hallita, mitä tunteillani teen, mitä niiden vaikutuksen alaisuudessa toisille aiheutan tarkoituksellisesti. Toisten tunteista en ole vastuussa, vain omistani.
Tämä vastuu kysymys tunneasioissa on kiinnostava ja kutkuttava, myös haastava. En voi mennä pelkästään siihen, että sanoisin toiselle: en voi olla vastuussa sinun tunteistasi ja sanoa jotakin loukkaavaa hänelle. Tiedostavuus omasta roolista toisten ihmisten kanssa on jatkuvasti laajeneva. Hyvä neuvo, jonka joku viisas on antanut: kohtele toisia niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan. Loppujen lopuksi me kaikki olemme yhden ison organismin osia, aivan kuin kädessämme on sormet – erillisiä mutta silti samaa kättä.
Kokonaisuuteeni ja eheyteeni kuuluu myös se, että voin pyytää ja vastaanottaa apua silloin kun sitä tarvitsen. Vaikka olen auttaja, parantaja, opastaja ja lyhdynkantaja, joskus tarvitsen itsekin apua, eikä se tee minusta sen vähempiarvoista auttajaa tai opastajaa.
Osaan arvostaa itseäni, lahjojani ja tekemisiäni enemmän kuin ennen.
Olen inhimillinen ja elämää nähnyt ja kokenut juuri näin. Olen pelkojani katsellut, niissä elänyt ja vaikka olen niistä etäämmälle päässytkin, edelleen välillä joissakin tilanteissa ja asioissa eksyn niiden pauloihin, kunnes taas pääsen niiden yli ja ohi vahvempana.
Kokonaistumistani on ollut myös se, että ylpeydellä ei ole rakkaudessa sijaa. Saan ja voin – voisin melkein sanoa, että ihmisenä minulla on etuoikeus – nöyrtyä huomaamaan omia kommelluksiani ja vajavaisuuksiani samoin kuin myös vahvuuksiani suhteissani kanssaihmisiin. Eheytymiseen kuuluu sekin, että voin kertoa toiselle millaisilta asiat minusta tuntuvat tarvitsematta pantata ja kasata tunnetta sisälleni. Eihän se ole toisen aliarvioimista vaan keskustelua, kommunikaatiota, että kerron syyttämättä, miten koen jonkin asian. Jakamisen jälkeen on helpompi olla ja jatkaa matkaa reppu keveämpänä. Keskustellen on mahdollista saada aikaan aitoa ajatusten vaihtoa ja tunnetilan ja energian selkiytymistä molemmin puolin.
Eheytysprosessini jatkuu edelleen varmasti niin kauan kuin elän täällä maan päällä ja sekös se on – huh – niin mielenkiintoista, rankkaa ja ihanaa yhtä aikaa.